Paha kolminaisuus – hoitajalakko, pandemia ja Ukrainan sota

Aina, kun hoitoalalla puhutaan muiden kuin lääkäreiden palkasta, parahdetaan, että eiväthän hoitajat voi kieltäytyä meitä hoivaamasta. Hoivatyö, siis meidän parantaminen sairauksista, katsotaan kutsumustyöksi, jossa palkka on sivuseikka. Lakko hoivatyössä on jotenkin rikollisempaa kuin esimerkiksi konepajalla.

Myös varhaiskasvatus on samalla tavalla aliarvostettu ala. Silti se, todellakin, on tärkeimpiä tulevaisuuden aloja – siis etenkin kasvaville lapsille. Hyvä lapsuus poistaa kerralla ainakin puolet tulevista ongelmista.

Banaaneja laivasta

Hoitotyön ja kasvatustyön aliarvostukseen on kaksi syytä. Tärkein on se, että ne ovat olleet naisvaltaisia aloja, ja naisten heikompi asema on näkynyt alan arvostuksessa. Naisten kotityön aliarvostus siirtyy kotoa työelämään.

Aliarvostusta on joskus perusteltu huvittavasti silläkin, että heidän aviomiehilleen maksetaan paremmin. Miehethän vahtivat pyöriviä paperirullia, paukuttavat vasaralla lautoja ja lastaavat banaaneja laivasta.

Toinen syy hoiva- ja kasvatustyön aliarvostukseen on se, että nämä alat ovat etäällä yritysmaailman ja poliittisten päättäjien keskeisistä intresseistä. Nämä alat liittyvät vain epäsuorasti uutta arvoa tuovaan liiketoimintaan. Hoitotyö ja kasvatustyö ovat avaintehtäviä, mutta ne nähdään vähempiarvoisena sille, että aina joku terve ihminen löytyy paperitehtaalle, pörssisaliin tai ministeriautoon.

Terveys ja kasvatus on kaiken edellytys, mutta järjestelmästä hyötyvät nekin, jotka eivät siihen ollenkaan panosta.

Neuvostoliitossakin naisten aseman piti muuttua. Ihanteet romuttuivat täysin. Keittiöorjuutta vastustava juliste Neuvostoliitosta 1920-luvulta. Lähde: Populär Historia.

Kapitalistisen markkinatalousjärjestelmän menestyksen avain on lopulta se, että palkallaan voi parantaa elämänsä laatua. Tämän vuoksi sosialistinen maailmanjärjestelmä hävisi.

Entä jos työnteko kannattaisi

Kun työnteko kannattaa, se lisää luottamusta demokratiaan ja poliittiseen järjestelmään. Siksi se lisää myös immuniteettia demokratian vastaisille poliittisille liikkeille. Poliittisten järjestelmien kilpailua ei voiteta juhlapuhein.

Jos yhteiskunnassamme lisääntyy vain varakkaiden ja tosivarakkaiden varallisuus, ei maamme eroa muista oligarkkisista järjestelmistä – joita silti aina ylenkatsomme ja soimaamme.

Toisin kuin Petteri Orpo ehdotti, sosiaalitukien alentaminen ei ole viisasta eikä oikeudenmukaistakaan niiden nykyisellä tasolla. Sen sijaan on viisasta korottaa alimpia palkkoja sekä parantaa ammattilaisten palkkausta aliarvostetuilla aloilla. Silloin työnteko muuttuu palkitsevammaksi, ja yhteiskunta tuntuu reilulta.

Olemme kriiseissäkin, niin nykyisissä kuin tulevissa, lopulta vahvemmalla, jos meillä on yhteiskunta, jota kaikki voivat kehua ja ylistää. Elintasoa kyettiin nostamaan toisen maailmansodan jälkeisinä aikoinakin, vaikka ongelmat eivät silloin olleet vähäisempiä.

Sen sijaan voi olla, että kaikkien elintason ei nyt tarvitse nousta.

Pieniin vaikeuksiin omaistenikin piirissä lakon vuoksi jo jouduttiin, kun laboratorioiden käytännöt vaihtuivat. Kaikki hoitui.

Tuen joka tapauksessa hoitajien lakkoa ja myös tulevia aliarvostettujen alojen palkkatavoitteita. Poliittisilla päättäjillä on tässä erityinen vastuu. Tuen hoitajien tavoitteita yksinkertaisesta syystä: puollan mieluummin kapitalistista markkinatalousjärjestelmää kuin minkäänmaanlaisten rosvoparonien kapitalismia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.