Aihearkisto: academica

Hauskaa kesälukemista: kuinka johtamista ja hallintoa kehitetään

Kaikki uudistukset alkavat samalla tavalla – jos ei pidä varaansa. Johtajat pyytävät selvityksiä alaisiltaan, jotka pyytävät selvityksiä alaisiltaan, jotka pyytävät selvityksiä alaisiltaan ja niin edelleen, kunnes ollaan tehtaan tai konttorin lattiatasolla niiden keskuudessa, jotka muutoinkin kaikki käytännön työt tekevät ja joiden työllä yhtiö/virasto/laitos elää.

Selvitysten muotoseikoista, sisällöstä ja tekemisestä pidetään tusinoittain kokouksia joka tasolla. Sitten laitetaan selvitys ylöspäin sille, joka oli sen pyytänyt, joka laittaa sen edelleen ylöspäin sille, joka oli sitä pyytänyt ja niin edelleen. Jälleen joka tasolla pidetään tavaton määrä kokouksia.

Tässä vaiheessa on aina myös kehitetty lukemattomia kaavakkeita ja seurantapapereita, jotka myös pitää täyttää ja jotka täyttävät juuri ne henkilöt, joiden pitäisi tehdä nekin työt, minkä vuoksi yhtiö/virasto/laitos on olemassa.

Kuva: MN.

Niinpä käy niin, että yhdellä varomattomalla päätöksellä työllistetään koko väki kuukausiksi ihan muussa kuin pitäisi. Voimme olla tosi ahkeria ja tunnollisia, mutta teemmekö juuri sitä tärkeintä työtä, mitä pitäisi?

Yksilön luovan vapauden ja päätösvallan lisäämisen sijasta monoliittisyys kasvaa ja poikkeamat nähdään haitallisiksi. Poikkeamat ja erilaisuus ovat jotakin sellaista, mikä pitää poistaa tai, jos se ei onnistu, ainakin valvoa ja hallita. Erilaisuutta ei nähdä voimavaraksi eikä luovuuden lähteeksi.

Tällä tavalla alkavat melkein kaikki uudistukset, kenties lukuun ottamatta niitä, jotka nopeasti onnistuvat ja tuovat lisää tilaa oikealle työlle ja siis säästävät kustannuksia.

Kaiken tekemisen malliksi on tullut ankara muoto- ja sääntöpohjaisuus. Luovuuden tila kaventuu ja vallitsevan mallin polkuriippuvuudet vahvistuvat. Todelliset liberaalit, monimuotoisuuden ja erilaisuuden ymmärtäjät ja yksilön vapauden puolustajat, ovat saaneet kummallisen vähän sijaan yhteiskuntamme uudistamisessa kaikissa maissa.

Olen ajatellut, että anarkistisempi menetelmä olisi usein parempi. Emme tarvitse organisointia vaan disorganisointia, kuten muuan Tom Peters joskus totesi: it’s not organizing the things but “disorganizing to unleash the imagination”. (T. Peters, “The Tom Peters Seminar. Crazy Times Call for Crazy Organizations.” 1994.)

Siirryn ensimmäiselle parin viikon kesätauolleni perheeni pariin hiljaiseen – tai siis ulkoisen maailman tohinoilta hiljaiseen – elämään 24.6., heti muuan väitöstilaisuuden jälkeen. Pidän toisen lomani sitten juuri ennen syyskauden alkua.

Toivotan mitä rattoisinta kesää!

Kaksi teosta: kirja katastrofeista ja kirja liikenteen muutoksesta

Muistan todenneeni lähipiirilleni aikaisemminkin, että en ”enää koskaan” kirjoita kahta teosta yhtä aikaa. Opetustyö vie kuitenkin hyvin suuren osan ajasta, ja vaikka kirjoittaminen etenee sujuvasti sen jälkeen, kun asian on selvittänyt, ei se koskaan käy itsestään – eikä varsinkaan, jos työpöydällä on kaksi teosta kesken.

Viime vuoden lopulla ilmestyi yhdessä Henri Wikin kanssa toimittamani teos Liikenne – talous – ihminen. Liikenne luovan talouden Suomessa 1945-2030. Teos ottaa rajusti mutta asiallisesti kantaa liikenteen muutokseen ja sen syihin. Ilmastonmuutos on vain yksi tekijä; pelkästään sähköautoilla ei ilmastonmuutosta torjuta. Teoksessa luodaan katsaus myös tulevaisuuden liikenteeseen. Teoksen voi tilata kirjakaupoista tai Nevelyn Media Oy:n nettikirjakaupasta.

Tammikuussa tämän vuoden puolella Atena julkaisi teoksen K niin kuin katastrofi. Länsimaiden seitsemän tulevaisuutta. Sillä on soiva kotisivu. Kirjoitin teoksen yhdessä Rami Kankaan ja Mari Välimäen kanssa. Teos on kirjakaupoissa. Koronakriisin innoittamina katsomme, mitä kriisit paljastavat länsimaiden tulevaisuudesta. Meillä on seitsemän vahvaa, perusteltua ja lukuisten tutkimusten tukemaa ennustusta, joista kaiketi yhtäkään ei juuri käsitellä julkisuudessa.

Nyt minulla on tekeillä vain yksi kirja, eikä silläkään ole vielä deadlinea. Tuntuu ihmeelliseltä! Tässä vietän nyt sitten melko rauhallisen tuntuisia mukavia luovia hetkiä – tietenkin vain siihen saakka, kunnes deadline alkaa häämöttää joku päivä. Pidän oikein mukavan vapputauon, sitten vietän juhannusta (jota tosin aina vietän), sitten lomailen hieman enemmänkin ja keksin läheisteni kanssa kaikkea mielikuvituksellista viihdettä ihan vain huvikseni.

Seuraava kirja on 16. monografiani eli itsenäinen laaja tai laajahko teos. (Julkaisuluetteloni löytyy akateemiselta kotisivultani tai yllä olevista linkeistä.) En kuitenkaan enää kehtaa mainita tekeillä olevan teokseni aihetta ääneen. Jospa taaskin käy niin, että aloitan jonkun toisenkin teoksen kirjoittamisen ja jos se vaikkapa sitten ilmestyykin ensin. Sen, mikä nyt on kovin keskeneräisenä pöydälläni tai oikeammin jossakin bitteinä, piti kuitenkin jo ilmestyä ennen noita kahta!

En tokikaan ole hylännyt vanhojakaan aiheitani. Matkasta Etelä-Siperian shamaanien luo kirjoitin lyhyesti työssä auttaneen, matkaa järjestäneen ja myös shamaaneja tutkivan Daria Kuznetsovan kanssa yleistajuisen artikkelin Uushamanismi Venäjällä – uskontoa, magiaa vai kansallisuuspolitiikkaa. Se on Kirjallisuus- ja kulttuurilehdessä Särö (no. 38-39, 2019).

Venäjän yleisvaltakunnalliset shamaanimessut pidettiin Angarskissa Etelä-Siperiassa kesäkuun lopulla 2019. Matkasin tuona kesänä kuukauden shamaaneja tutkimassa. Kuva: Aleksandr Vavilov.

Ja noidistakin kirjoitin, olihan juuri pääsiäinen (2.4.2021). Näkökulma oli silti vähän erilainen, sillä kirjoitus koski salaliittoteorioiden ja noitavainojen yhteyksiä. Tämä kirjoitus on lyhyt kolumni Helsingin Sanomien Vieraskynässä.

Noituuteen ja magiaan toki palaan muutoinkin. En silti jätä liikenteen tutkimusta enkä ns. Big History -teemaa tai tulevaisuuden tutkimuksen harrastustani, josta kaavailen kyllä myös tieteellistä artikkelia. Koetan kuitenkin vaihteeksi tehdä kirjan kerrallaan.

Opettajan syksy Tampereella 2018

Kuuman kesän varjoissa oli grillaamisen ja punkkien kaivelun lisäksi kaksi isoa työtä. Muuan viiden hengen kirjoittajatiimi on yrittänyt saada kasaan yleisteosta suomalaisen liikennehistorian ja liikennepolitiikan teemoista. Olemme aikataulussa, mikä tarkoittaa, että edistymme. Meillä on vielä joku kuukausi aikaakin, joskin siihen nähden myös paljon työtä.

Miten tiivistää Euroopan historia?

Toinen iso työ on ollut miettiä Euroopan historiaa uusiksi – siis tavallaan ja opetusta varten. Lyhyellä kurssilla, pienin oheisaineiston ja vähin luennoin pitäisi johdattaa yhteen tai kahteen tärkeään teemaan  Euroopan kehityksessä noin 1400-1800 eli uuden ajan alussa.

Teeman olen  valinnut. Se on kysymys siitä,  miksi ja miten eurooppalaiset ja Euroopan valtiot onnistuivat pääsemään muita edelle tieteessä, taloudessa ja tekniikassa. Kysymys voi olla selkeä, mutta erilaisten vastausten tiivistäminen selkeäksi ja ymmärrettäväksi ja silti informatiiviseksi on melkoinen päänvaiva. Vastoin tapojani olen jopa ajatellut laittaa pääasiat Power Point -showksi.

Kysymys on mielestäni kenties tärkein Euroopan historian teemojen joukossa tuolta ajalta. Se selittää paljon nykyistä tilannetta yhtä lailla kuin kysymykseen esitetyt vastaukset kertovat siitä, mitä haetaan vastauksiksi nykyisiin Euroopan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen ongelmiin.

Jotakin pöhköä

Kevätkautta varten olen valmistelemassa kokonaan uudenlaista kurssia, joka voi olla muodoiltaan jokseenkin käsittämätön. Se ei liity niinkään tiettyyn historialliseen aihepiiriin kuin näkökulmiin, menetelmiin ja lähtökohtiin. Kysymys on historian pitkäaikaisista, hiljaisista, liki muuttumattomista asioista ja niiden arvioinnista. Ajatus on lähellä Big History -teemoja tai – jos halutaan – Deep History -teemoja. Kurssi on enemmän monimuotoinen seminaari kuin luentosarja.

Koska lähtökohtana on metodologia tai näkökulma, aiheena voi olla melkeinpä mitä vain alkaen suurten sosiaalisten tai teknologisten järjestelmien historiasta magian, mystiikan ja uskontojen historiaan, talous- ja kulttuurimaantieteen hitaasti muuttuviin seikkoihin tai ajatustapojen, symbolien tai ”ikuisten ongelmien” historiaan. ”Ikuisiin ongelmiin” kuuluvat esimerkiksi muuttumattomat tai muuttuneet käsitykset hyvästä ja pahasta. Voiko hyvä  ja paha olla historiallinen tosiasia, ja mitä tapahtuu, jos katsontakannastamme poistetaan kristillisen uskon tuoma lähtökohta?

Kaikkea vielä, sanoi mies, kun kuuli pyörän keksimisestä!

Yksi uusi harrastus

Huomasin myös löytäneeni itselleni uuden harrastuksen. Oletin vain ohimennen lukevani pari-kolme teosta, kuten tavallista. Mutta kun kyseessä oli Neal Stephensonin teos-sarja ”The Baroque Cycle”, se ei käynytkään niin vaan. Siitä tuli ihan ehkeä yli 3 000 sivuinen, poikkeuksellisen hankalalla mutta kauniin taidokkaalla ja historiallisesti rikkaalla englannilla kirjoitettu uusi harrastus, jota riittää vielä pitkään …

Kirjasarjasta on kiinnostuneille erinomainen blogi-arvio Strata of Meaning.

Hyvää ja luovaa syksyä!

 

Tieteen tekijät proletarisoituvat

Yhdysvallat tuotti yli 100 000 tohtoria vuosina 2005-2009, eikä tahti ole hidastunut. Samaan aikaan syntyi 16 000 uutta professuuria. Sekin on aika suuri lisäys.

Mutta palkkojen suhteen on toisin. Tieteen tekijät proletarisoituvat samalla tavalla kuin osalle muutakin keskiluokkaa on käymässä ja jo käynytkin.

Valmistuneista maistereista, jotka jatkavat kohti tohtorintutkintoa, ja nuorista tohtoreista, jotka jatkavat tieteen poluilla, on tullut halpatyövoimaa, jonka turvin yliopistot toimivat ja jonka turvin ”professorit lihottavat julkaisuluetteloaan”. Niin kirjoitti The Economist (18.12.2010) artikkelissaan ”The Disposable Academic” eli kertakäyttötutkija.

Yhdysvalloissa ratkaisukin näyttää keksityn: yliopisto-opettajien ammattiliitot kasvavat ja radikalisoituvat. Ja niiden alkutaival on aivan samanlainen kuin työväenjärjestöilläkin oli, sillä monet yliopistot ovat kieltäytyneet neuvottelemasta alemman opettajakunnan järjestöjen kanssa.

Tästä syntyy vielä soppa, kun radikalisoituneet liittyvät muihin nykymaailman radikalisoituneisiin. Vallankumouksia sellainen on ennenkin tuonut.

Saattaapa olla, että Suomen seuraava hallitus muistaa äskeisten kunnallisvaalien tuloksen. Mitä ilmeisemmin vihreiden suuri ja vasemmistoliitonkin pikkuinen menestys osin syntyi koulutuksen alan leikkausten tuomasta ärtymyksestä. Joku voi tietysti sanoa, että kampanjat olivat farisealaisten populismia, koska arvostelijat olivat taannoin myös hallituksessa. Mutta politiikassa oppositiolla on etuoikeuksia.

Pitää huomata, että korkeasti koulutetut hallitsevat julkisuutta ja säätelevät julkisen keskustelun aiheita. Varmasti vaalituloksessa oli kyse myös ryhmittymisestä liberaalien arvojen ja monikulttuurisuuden taakse. Se on aina luonteva valinta tiedon ja opin ammattilaisille.

Tässä suhteessa seuraavan hallituksen pelisilmä tuli varmasti koulutetuksi. Rahaa tultaneen jakamaan jopa näytösluontoisesti, sillä tuskinpa muissa puolueissa halutaan ottaa riski, että tieteen ja kulttuurin väki tai etenkään kaikki naiset löytävät poliittisen kotipesänsä ihan muualta.