Aihearkisto: yleinen

Tomaatteja Närpiöstä!

Vastaa

Tuntuu hullulta, että on maksanut suomalaisista tomaateista tarkoituksella enemmän kuin ulkomaalaisista – ja vain siksi, että on kuvitellut jotakin ylellisen idealistista suomalaisista työmarkkinoista.

Poliisi tutkii Närpiössä paljastunutta laajaa ulkomaalaisen työvoiman alistamista ja hyväksikäyttöä. Poliisin julkisuuteen antaman tiedon mukaan asianosaisia voi olla ”kolminumeroinen luku”.

Mikä ei kuulu joukkoon? (Kuva: Marko Nenonen.)

Vietnaminkielisiä enemmän kuin suomenkielisiä

Närpiön 9 500 asukkaasta 15 % on ulkomaalaisia. Heistä eniten on vietnamilaisia siirtotyöläisiä. Määrä on lisääntynyt muutamassa vuodessa paljon. Kaksikolmasosaa asukkaista on ruotsinkielisiä. Vietnaminkielisiä on enemmän kuin suomenkielisiä.

”Tilanne on hälyttävä!” ”Hyvä, että kupla puhkeaa!” Tällaisia lausuntoja kuultiin asiasta, josta juuri kukaan ei tuntunut kuulleensa mitään. Monet sanoivat, että on vaikeata kuvitella tällaista tapahtuneen meillä Suomessa, etenkään Närpiössä.

Ensikommentit olivat päivitteleviä. Niissä todettiin ikään kuin itsestään selvyytenä, että suomalaisia yrittäjiä ei onneksi ole ollut asiassa mukana. Kyse on vain vietnamilaisten keskinäisistä järjestelyistä ja töihin pääsyn kynnysmaksuista ulkomaalaisille välittäjille. Närpiössä asuvaa vietnamilaista yrittäjäpariskuntaa on kuultu myös epäiltyinä.

Keskeinen seikka on ollut, että päästäkseen töihin Närpiöön vietnamilaisten on pitänyt maksaa välittäjilleen jopa 10 000–20 000 euroa. Kun he ovat saapuneet, he ovat joutuneet välittäjiensä armoille.

Ja tietenkin sitten ennen pitkää joku suomalainenkin joutui kuultavaksi mutta vain erinäisten laiminlyöntien vuoksi, ei kynnysmaksuista tai ihmiskaupasta.

Malmö, Tukholma ja – Närpiö?!

Kuinka uskottavaa on, että pienellä paikkakunnalla, jossa pääosa kasvihuoneviljelmien työntekijöistä on ulkomaalaisia, kukaan suomalaisista ei olisi kuullut eikä nähnyt mitään? Laittomuudet, joita poliisi epäilee tapahtuneen, ovat alkaneet vuosia sitten.

Siirtotyöväki työskentelee kasvihuoneissa pitkiä päiviä. Kukaan ei tunnu tietävän, missä he asuvat ja missä ja minkälaisessa hoidossa heidän lapsensa ovat. Todellakin, osa on tullut lastensa kanssa aloittamaan uutta elämää.

Pieneen maalaiskaupunkiin on syntynyt täysin suljettu toinen yhteiskunta.

Se on pakko jo uskoa Ruotsin Malmösta tai Tukholmasta mutta että Närpiöstä…

Kyse ei ole paljon puhutusta monikulttuurisesta yhteiskunnasta vaan ikään kuin paralleeliyhteiskunnasta. Sellaisessa on suljettuja alueita, joissa erilaiset kulttuurit, arvot ja tavat eivät kohtaa, vaan elävät rinnakkain toisiltaan suljettuna. Paralleeliyhteiskunnassa vierauden kohtaaminen johtaa aina ongelmiin.

Sopeuttajat hävisivät pelin

Kaupungin edustajien mukaan kaupunki on toiminut pitkään edistääkseen ja tukeakseen siirtotyöläisten sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Vietnamilaisia on jopa palkattu mukaan tähän toimintaan.

Joskus Närpiötä onkin esitelty mallikkaana paikkana, jossa toimitaan oikein ja jossa on hyvä olla.

Kuva: Marko Nenonen.

Ensimmäiset kiintiöpakolaiset Närpiö otti vastaan lehtitietojen mukaan vuonna 1988. Sopeuttamista on siis tehty yli 30 vuotta, mutta sopeuttajat hävisivät pelin. Kuinka paljon siihen vaikutti täydellinen sinisilmäisyys tai myös oma etu, on avoin kysymys.

Jotakin asiasta on kuitenkin ollut aikaisemminkin esillä. Vuosikymmen sitten yksi ihmiskauppaa koskeva rikosjuttu meni hovioikeuteen saakka, mutta langettava tuomio tuli muista rikoksista. Ihmiskauppaa ei voitu näyttää toteen.

Niin ikään hovioikeudessa on keskeneräisenä toinenkin vastaavan kaltainen asia. Sen päätöstä ei tietojeni mukaan ole tullut.

Se lintukoto…

Närpiön piti olla suomenruotsalainen lintukoto, jossa ulkomaalaisen siirtotyöväen ongelmat osattiin ratkaista ja jonne yritteliäästi haettiin työvoimaa ulkomailta.

Kaupungin edustaja varoitti epäilyjen tuomasta mainehaitasta ja siitä, että populistiset suunnat voivat käyttää tällaisia asioita hyväkseen. Niin voivat, valitettavasti. Mutta demokratiaan kuuluu se, että kysellään, miten asioita on hoidettu. Sillä tavalla varjellaan oikeudenmukaisuutta.

Olisi tietysti parempi, jos kyselyjen peräämiseen ei tarvittaisi poliisia.

Nepalilaiset ravintolat, thaimaalaiset marjanpoimijat…

Ei tämä silti ole millään tavalla vain suomenruotsalaisten asia. Vuosikausia ennen kuin useimmat suomalaiset tiesivät mitään Ukrainasta, sieltä tuli joka vuosi tuhansia ihmisiä auttamaan maamme viljelijöitä. Heitä on tänäkin kesänä, joskaan nyt en tiedä, onko määrä yli 10 000, kuten useina vuosina aikaisemmin. Näilläkään siirtotyöläisillä ei kaikki aina ole ollut hyvin.

Ja kohut thaimaalaisten marjanpoimijoiden oloista olivat paljon esillä. Thaimaalaiset tulevat yhä töihin Suomeen, ja kaiketi ainakin paikoin jo parempiin olosuhteisiin. Työntekijöitään arvostaen jotkut yrittäjät ovat näyttävästi parantaneet heidän olojaan.

Ja uutiset Suomen kahvilalaisketjuista, joissa työolot ovat kuin alikehittyneiden maiden tehtaista, eivät ole olleet maireita. Ja kuinka niitä ketjuja suositaan monen pienen mutta työoloista ja sosiaalimaksuista huolehtivan kahvilayrittäjän kustannuksella!

Aikanaan haastattelin yhtä työtäni varten muuatta vasemmistoliiton edustajaa. Ehdotin tapaamista eräässä yrittäjäperheen omistamassa yksityisessä kahvilassa, mutta hän halusi mennä muodikkaaseen ketjukahvilaan. Satuin tietämään, että osa sen ketjukahvilan tuotteista tulee kuorma-autoyhdistelmillä Saksasta ja Alankomaista.

Pakkohan se oli kertoa, mutta se jäykistä keskusteluamme melko lailla.

Julkisuuteen tulivat myös joidenkin nepalilaisravintoloiden toimintaan liittyvät ihmiskauppaepäilyt. Helsingin Sanomat julkaisi asiasta Paavo Teittisen hienon, tutkivasta journalismista syntyneen artikkelin (mm. HS 8.3.2020).

Poliisi selvittää tätäkin asiaa, mutta asian uusista vaiheista en tiedä. Ihmiskaupan uhrit työskentelevätkin usein ravintola-alalla mutta paljon myös prostituutiossa.

En osta tomaatteja Närpiöstä!

Kun syömme tomaatteja, mansikoita ja metsämarjoja, ehkä useimmiten syömme siirtotyöväen työn tuloksia.

En näe siinä mitään vaaraa enkä ongelmaa, jos käytännöt ovat länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan ihanteiden mukaisia.

Tomaatit ovat tärkeitä Närpiölle ja muillekin Pohjanlahden rannikon viljelijöille. Muuan viljelijä, jota ei tietämäni mukaan ole yhdistetty näihin rikosepäilyihin, tuottaa joka viidennen Suomessa myydyn tomaatin.

2000-luvun alussa Suomessa oli melkein 3 000 kasvihuoneviljelijää. Nyt heitä on alle 1 000, eniten Pohjanmaalla. Pienet katoavat. Pohjanmaalla tuotetaan kaikista tomaateista ja kurkuista enemmän kuin neljä viidestä.

En enää osta tomaatteja Närpiöstä. En osta niitä muualtakaan Suomesta ennen kuin katson, miten niitä tuotetaan ja missä oloissa kasvattajat elävät.

Ja käyn Suomessa vain yhdessä nepalilaisessa ravintolassa. Siihen on syynsä.

Suosi kotimaista

Ne, jotka puhuvat kotimaisen tuotannon suosimisesta, ovat kovan paikan edessä. Miten tuotetaan kotimaisia tomaatteja, mansikoita ja marjoja? Entä missä ravintoloissa käyt?

Onko niin, että haukumme suuria imperialisteja ja rosvoparoneja vain siksi, että itse olemme liian pieniä?

Kansankodin leskeneläke rakastajattarelle

Vastaa

Maailma on ihmeellinen ja aikalailla toinen kuin miltä se näyttää. Tämän tarinan löysin Niklas Ekdalin osuudesta kuivakkaalta tuntuvaan teokseen Ruotsin pääministereistä, ”Sveriges statsministrar under 100 år” (2010). Hiukan jouduin yhdistelemään lankoja toisaaltakin, jotta tarinan loppu aukeaisi.

Per Albin Hansson, kuuluisa ja kenties suosituin ja menestynein Ruotsin sosialidemokraattinen pääministeri, jota pidetään kansankodin luojana ja joka johti hallitusta kolmen kuukauden katkosta lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti 1932–1946, elikin hiukan toisin kuin esikuvalliselta poliitikolta ja maan isältä, landsfaderilta, voisi odottaa.

Per Albin eli ensimmäisen puolisonsa Sigrid Vestdahlin kanssa avoliitossa (1906–1918). Tuona aikana avoliitto oli aivan sopimaton, mutta nuorena radikaalina Per Albin halusi hylätä viralliset ja kaiketi eritoten kirkolliset muodot. “Meidän pitää uhmata maailman ennakkoluuloja”, hän kirjoitti Sigridille heidän suhteensa alkuaikoina ja jatkoi: ”Tiedän, että tulet taistelemaan kanssani oikeudestamme rakastaa puhtaasti ja aidosti. Meidän pyhättöämme kukaan musta papinsaatana ei käy häpäisemään.”

Sittemmin avioliitto ei tuntunut niin vastustettavalta, ja Per Albin avioitui toisen naisen, Elisabeth Fryckbergin (Norlén), kanssa (1918). Tarina alkaa syntyä siitä, että suhde Sigridiin jatkui edelleen. Molempien kanssa Per Albinilla oli kaksi lasta. Lisan kanssa hän asui Tukholmassa mutta piti tiiviisti yhteyttä Sigridiin ja toiseen perheeseensä Skånessa. Monissa virallisissa yhteyksissä kerrotaan vain, että ensin Per Albinilla oli suhde Sigridin kanssa, sitten hän avioitui Lisan kanssa ja lopulta meni uudelleen yhteen Sigridin kanssa.

Asia ei siis mennyt aivan näin, eivätkä tuona aikana tiedotusvälineetkään mässäilleet seksillä tai salaisilla suhteilla. Jopa pääministeri sai elää elämäänsä. Joku vierestä seurannut syytti kuitenkin mormoniksi, jopa kaksinnaijaksi, ja toki muitakin paheksujia oli niiden joukossa, jotka asiasta tiesivät.

Avioliitto Lisan kanssa päättyi (1926). Sigrid säilyi rakastajattarena ja uskottuna, ja oikeastaan hän oli sitä koko Per Albinin aikuiselämän.

Kun pääministeri kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen (6.10.1946), Ruotsin hallitus joutui sen seikan eteen, että Sigrid ja Per Albin eivät olleet edelleenkään naimisissa. Se oli muodollinen este leskeneläkkeelle. Mutta tarina ei olisikaan ruotsalaisesta kansankodista ilman oikeaa loppua: hallitus myönsi Sigridille leskeneläkkeen mukaisen korvauksen muodollisen aviositeen puuttumisesta huolimatta – niin kuin aivan oikein oli.

Kun tähtitaivas katoaa

Vastaa

Ihminen muuttaa ympäristöään, mutta kenties näyttävin muutos uhkaa syntyä taivaalla kiertävien satelliittien valosta. Valo tulee tietenkin siitä, että auringon valo heijastuu satelliittien kirkkaisiin osiin ja ne näkyvät maahan.

Taivaalla kiertää tällä hetkellä yli 2 200 toimivaa satelliittia. Lisäksi maata kiertää toinen mokoma romuksi muuttuneita satelliitteja. Määrä on kasvamassa kymmenillä tuhansilla, sillä esimerkiksi SpaceX suunnittelee ennen pitkää lähettävänsä 42 000 satelliittia.

Aikaisemmin satelliitit kuuluivat hallituksille, avaruusjärjestöille ja sotavoimille. Nyt mukaan ovat tulleet kymmenet yksityiset avaruusyhtiöt, tunnetuimpana siis SpaceX.

Oli aivan eri asia seurata lokakuun 4. päivänä vuonna 1957 taivaalle lähtenyttä ensimmäistä Sputnik-satelliittia, eivätkä nykyisin helposti yötaivalla näkyvät noin satakaan satelliittia vielä tunnu häiritsevän. Syynä on tietysti sekin, että useimmat meistä nukkuvat noihin aikoihin ja useimmat meistä asuvat valoisissa taajamissa, missä tähtitaivaasta näkyvät kuu, aivan kirkkaimmat tähdet ja silloin tällöin jotkut kiertotähdet eli planeetat.

Mutta tilanne muuttuu. Uusimmat satelliitit näkyvät kirkkaammin, kiertävät perin matalallakin ja, todellakin, niitä on tulossa kymmeniä tuhansia. Yötaivaamme tulee olemaan kuin lentokoneesta katsottu vilkas kaupunki-ilta.

Tähtitieteilijä Ronald Drimmel kirjoitti tästä asiasta Scientific American -lehteen (May 2020). Hän kertoo yli 1 800 tähtitieteilijän adressista, jossa vedotaan hallituksiin ikiaikaisen näkymän suojelemiseksi. Tähtitaivas on yhdistänyt ihmiskunnan kulttuureja lähtemättömällä tavalla. Tähtitaivas on yhteinen, ja se on ilman kansallisia, poliittisia, uskonnollisia tai etnisiä rajoja. Se on tavaton tieteen, taiteen ja henkisen kehityksen lähde kulttuurien historiassa.

Tähtitaivaan kuvaamaton kauneus muistuttaa meitä siitä, että maailmamme ja ongelmamme ovat pieniä ja että kyky kokea maailmankaikkeuden ihme ja kauneus voi olla yksi niistä piirteistä, jotka tekivät meistä ihmisiä. Näin kirjoittaa Ronald Drimmel. Tämän artikkelin ajatuksesta ja tiedoista satelliittien määrästä olen velkaa Ronald Drimmelille ja Scientific American -lehdelle.

Koskaan aikaisemmin tähtitaivasta ei tarvinnut suojella. Nyt tarvitaan maailmanlaajuisia – tai kenties jopa galaksimme eli linnunratamme laajuisia – pelisääntöjä siitä, miten kohtelemme ei vain oman maailmamme perintöä vaan maailmankaikkeuden ihmeellistä perintöä. SpaceX, kuten muutkin, on toki luvannut puuttua heijastuksen ongelmiin, mutta miten se tehdään, on toistaiseksi tietämätöntä. Voi vaatia pientä kekseliäisyyttä tehdä aurinkopaneeleista heijastamattomia…

Muistettakoon sekin, että osa siitä valosta, mikä taivaalla on, on peräisin meidän universiumimme alkuajoista saakka. Näemme kirjaimellisesti taaksepäin, kun näemme taivaan valoa. Miten yksinkertaista historian näkeminen on, jos vain ymmärrämme, mistä on kysymys!

Uusasiallisuuden julistus eli huutavan ääni korvessa?

Vastaa

Nykyaikaa hallitsee turhamainen, joskus jopa vähä-älyinen sensitiivisyyden muoti. Se tarkoittaa halua loukkaantua, halua kokea vääryyttä ja itsepintaista tahallista tapaa ymmärtää toisen puhe ja tarkoitus väärin.

Sillä tavalla tehdään asiasta kuin asiasta suuri numero. Sillä tavalla puolustetaan omaa ehdotonta oikeaoppisuutta ja siihen sidottua omaa identiteettiä. Identiteettiä hallitsevat ja muokkaavat rajat, joilla oman minän yksilöllisyys tahdotaan määritellä. Identiteettiä ei etsitä avoimuudesta eikä maailman moninaisuudesta. Henkinen kasvu, joka on kulttuurin vuosituhantisia teemoja, ei ole enää edes käsitteenä tuttu.

Sensitiivisyyden muotia selittää äärimmilleen paisunut itsekäs yltiöindividualismi. Yltiöindividualismi vaatii oman elämän sääntöjä ehdottomiksi.

Aikoinaan yksilönvapaudella ja liberalismilla ymmärrettiin täsmälleen päinvastaista. Se tarkoitti tilan antamista vieraalle, erilaiselle. Se tarkoitti erimielisyyksien hyväksymistä ja parhaillaan jopa erimielisyyksien ymmärtämistä.

Äkkiväärä sensitiivisyys ja yltiöindividualismi ovat tehneet länsimaista mahdottomia hallita. Oikeat, todelliset uudistukset ovat mahdottomia. Sen sijaan velaksi eläminen kuvaa itsekkään, turhamaisen ihmisen pyyteitä. Valtioiden velkaisilla budjeteilla rahoitetaan keskiluokkaista elämäntapaa, joka ei ole kestävä enempää taloudellisesti kuin ympäristönkään kannalta eikä se ole sosiaalisesti oikeudenmukainen.

Hitauden ja hiljaisuuden eduista

Kaikki vilkkuu ja piipittää, ja kaiken pitää näkyä. Mitään ei tarvitse osata eikä olla, sillä liian monet ovata kadottamassa halua punnita sitä, mitä tiedetään, osataan ja mitä todella on. Se, että siltä näyttää, riittää liian monille.

Sivistys ja tieto ovat vaikeita asioita. Ne edellyttävät kärsivällisyyttä ja sitkeää mieltä. Ne edellyttävät kirjojen lukemista, ja ne edellyttävät kuuntelemista, keskustelua ja uteliaisuuteen pohjautuvaa väittelyä. Muodot voivat vaihdella, joskin olen likimain varma, että televisio-ohjelma ”Sohvaperunat” (YLE), jossa katsotaan, kun ihmiset katsovat television viihdeohjelmia, auttaa perin vähän.

Sivistykselle hitaus ja hiljaisuus ovat elämäntapa ja elämän laatua. Mutta voiko hiljaisuutta puolustaa olemalla hiljaa?

Ilman tietoa ei ole minkäänlaista sivistystä. Totuus voi olla suhteellinen, mutta se ei tarkoita, että se olisi mielivaltainen ja että mikä tahansa asia olisi tosi tai perusteltu väite. Muodikkaat, kaiken suhteellisuutta korostavat hokemat ovat älyllistä laiskuutta. Tällainen älyllinen laiskuus on totuuden jälkeiseksi ajaksi kutsutun ilmiön tärkeimpiä syitä. Maailma ei ole mielipiteidemme mukainen.

Tietomme ja ymmärryksemme on kuitenkin rajallista. Siksi ihanteet ovat tärkeitä. Ihanteet ja niiden mukaiset tavat korjaavat sitä puutetta, minkä epätäydellinen tieto jättää osaksemme.

Sivistyksen haaste

Eurooppalaisen ihmisen vuosisataisia arvoja on ollut sivistys. Jo jonkun vuosisadan on haluttu katsoa, että sivistys kuuluu kaikille. Saavutukset eivät aina ole olleet erityisen ansiokkaita, mutta tällainen lähtökohtakin on maailman imperiumien ja kulttuurien joukossa harvinainen. Sivistys tarkoittaa monia asioita.

Ensinnäkin se tarkoittaa sitä, että ihmisen on oltava kohtaloaan suurempi. Ei ole sopivaa antaa periksi turhamaisille tai jopa alhaisille motiiveilleen, jotta voisi perustella huonon käytöksensä ja väärät ratkaisunsa.

Niinpä myös käytöstavat, toisen kunnioittaminen, heikomman puolustaminen ja ylipäänsä ihmisyyden kunnioittaminen ovat tärkeimpiä arvoja. ”Idea on mittaamaton, toteutus rajallinen.” (Lainauksen esitetään olevan vuonna 1886 kuolleelta saksalaiselta historioitsijalta L. von Rankelta.) Se tarkoittaa, että ihanteilla on merkitystä silloinkin, kun toteutus on rajallinen.

Myös ikivanhoista magian opeista, uskonnoista ja eurooppalaisen valistusajan ihanteista voi edelleen ottaa oppia. Noituuden pelko vaati, että alhaisimmallekin oli annettava arvonsa, koska muutoin hän saattaisi kostaa noituudella. Niin ikään uskonnot ovat opettaneet – tosin esimerkissään melko lailla epäonnistuneina – että lähimmäistä, joihin ihmisyydessään kaikki kuuluvat, on autettava.

Nykyään tällaiset kannustimet puuttuvat. Rikoslakia lukuun ottamatta ei ole mekanismeja eikä pidäkkeitä, joilla hillitä itsekkyyttä ja ahneutta. Ahneudesta ja välinpitämättömyydestä kanssaihmisen hätää kohtaan voidaan tehdä jopa palkittava hyve ja ansio.

Mistä tulisi se henkisen kasvun polttoaine, joka vahvistaa inhimillisyyttä, henkisyyden kasvua ja sivistynyttä kanssakäymisestä? Kas, siinä kysymys. Huomautan, että käytän sanaa henkisyys, koska ”hengellisyys” on yleiskielessä merkinnyt etupäässä kristillistä uskonnollisuutta.

Huutavan ääni korvessa

Maailma on täynnä hienoja asioita. Maailmasta löytyy ystävyyttä, tieteitä, taiteita, työtä ja elinkeinoja, harrastuksia ja kaikenlaista kiinnostavaa tekemistä. Maailmalta löytyy myös kaunista hiljaisuutta ja levollisuutta.

Olen paatunut idealisti. Elämästä on opittava nauttimaan, vaikka maailma ei ole täydellinen. Elämä on taitolaji. Yhtä lailla elämästä on kannettava vastuunsa. Myös itsestään huolehtiminen on vastuun kantoa, sillä muutoin ei voi auttaa niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat.

Olen seurannut maailmaa melko hiljaa ja sivusta. Teen tässä nyt käänteen. Ehkä se ei pelasta ketään eikä mitään, ja ehkä monet tärkeimmät ajatukseni on jo mainittu kotisivuillani.

Kuitenkin siltä varalta, että saatan jotakuta innostaa asioiden tutkimisessa ja myös siksi, että tällaisella opettajan mielellä sellainen innostuksen luominen tuntuu tärkeältäkin, tulen vastaisuudessa ottamaan enemmän kantaa erilaisiin asioihin. Niihin kuuluvat monet hyvin ristiriitaiset ja kiistanalaiset asiat.

Se, riittääkö ymmärrykseni ja tietoni sellaiseen, on tietysti aina lukijan punninnassa. Tuskin kirjoitan useinkaan. Kirjoittamiseen menee aikaa. Niinpä kirjoitan harvakseltaan mutta säännöllisesti. Katson tarpeettomaksikin ottaa kantaa joka asiaan. Silti siirryn puolustamaan hiljaisuutta, hitautta ja levollisuutta korottamalla ääntäni.

Kuinka paradoksaalista se onkaan!