Avainsana-arkisto: salaliittoteoriat

KAKSI TEOSTA: KIRJA KATASTROFEISTA JA KIRJA LIIKENTEEN MUUTOKSESTA

Muistan todenneeni lähipiirilleni aikaisemminkin, että en ”enää koskaan” kirjoita kahta teosta yhtä aikaa. Opetustyö vie kuitenkin hyvin suuren osan ajasta, ja vaikka kirjoittaminen etenee sujuvasti sen jälkeen, kun asian on selvittänyt, ei se koskaan käy itsestään – eikä varsinkaan, jos työpöydällä on kaksi teosta kesken.

Viime vuoden lopulla ilmestyi yhdessä Henri Wikin kanssa toimittamani teos Liikenne – talous – ihminen. Liikenne luovan talouden Suomessa 1945-2030. Teos ottaa rajusti mutta asiallisesti kantaa liikenteen muutokseen ja sen syihin. Ilmastonmuutos on vain yksi tekijä; pelkästään sähköautoilla ei ilmastonmuutosta torjuta. Teoksessa luodaan katsaus myös tulevaisuuden liikenteeseen. Teoksen voi tilata kirjakaupoista tai Nevelyn Media Oy:n nettikirjakaupasta.

Tammikuussa tämän vuoden puolella Atena julkaisi teoksen K niin kuin katastrofi. Länsimaiden seitsemän tulevaisuutta. Sillä on soiva kotisivu. Kirjoitin teoksen yhdessä Rami Kankaan ja Mari Välimäen kanssa. Teos on kirjakaupoissa. Koronakriisin innoittamina katsomme, mitä kriisit paljastavat länsimaiden tulevaisuudesta. Meillä on seitsemän vahvaa, perusteltua ja lukuisten tutkimusten tukemaa ennustusta, joista kaiketi yhtäkään ei juuri käsitellä julkisuudessa.

Nyt minulla on tekeillä vain yksi kirja, eikä silläkään ole vielä deadlinea. Tuntuu ihmeelliseltä! Tässä vietän nyt sitten melko rauhallisen tuntuisia mukavia luovia hetkiä – tietenkin vain siihen saakka, kunnes deadline alkaa häämöttää joku päivä. Pidän oikein mukavan vapputauon, sitten vietän juhannusta (jota tosin aina vietän), sitten lomailen hieman enemmänkin ja keksin läheisteni kanssa kaikkea mielikuvituksellista viihdettä ihan vain huvikseni.

Seuraava kirja on 16. monografiani eli itsenäinen laaja tai laajahko teos. (Julkaisuluetteloni löytyy akateemiselta kotisivultani tai yllä olevista linkeistä.) En kuitenkaan enää kehtaa mainita tekeillä olevan teokseni aihetta ääneen. Jospa taaskin käy niin, että aloitan jonkun toisenkin teoksen kirjoittamisen ja jos se vaikkapa sitten ilmestyykin ensin. Sen, mikä nyt on kovin keskeneräisenä pöydälläni tai oikeammin jossakin bitteinä, piti kuitenkin jo ilmestyä ennen noita kahta!

En tokikaan ole hylännyt vanhojakaan aiheitani. Matkasta Etelä-Siperian shamaanien luo kirjoitin lyhyesti työssä auttaneen, matkaa järjestäneen ja myös shamaaneja tutkivan Daria Kuznetsovan kanssa yleistajuisen artikkelin Uushamanismi Venäjällä – uskontoa, magiaa vai kansallisuuspolitiikkaa. Se on Kirjallisuus- ja kulttuurilehdessä Särö (no. 38-39, 2019).

Venäjän yleisvaltakunnalliset shamaanimessut pidettiin Angarskissa Etelä-Siperiassa kesäkuun lopulla 2019. Matkasin tuona kesänä kuukauden shamaaneja tutkimassa. Kuva: Aleksandr Vavilov.

Ja noidistakin kirjoitin, olihan juuri pääsiäinen (2.4.2021). Näkökulma oli silti vähän erilainen, sillä kirjoitus koski salaliittoteorioiden ja noitavainojen yhteyksiä. Tämä kirjoitus on lyhyt kolumni Helsingin Sanomien Vieraskynässä.

Noituuteen ja magiaan toki palaan muutoinkin. En silti jätä liikenteen tutkimusta enkä ns. Big History -teemaa tai tulevaisuuden tutkimuksen harrastustani, josta kaavailen kyllä myös tieteellistä artikkelia. Koetan kuitenkin vaihteeksi tehdä kirjan kerrallaan.